Kultasateena lentelivät Jukolan Aapon sanat
”Haasteletpa oikein, sitä ei taida kieltää”, sanoo Juhani Aapolle. Seitsemästä veljeksestä Aapo on se, jonka suusta usein tulee järjen ääni.
Aleksis Kiven teoksen alkulehdillä veljekset istuvat iltaa ja miettivät tulevaisuutta. Äskeinen Juhanin repliikki on vastaus Aapon puheenvuoroon: ”Sanonpa: tämä hurja elämä ei käy päisin, vaan on sen loppu viimein hävitys ja turmio. Veljet! toiset tavat ja toimet, jos toivomme onnea ja rauhaa.”
Aapo on sovittelija, harkitseva, veljesten puhemies. Hän huolehtii, että kaikkien mielipidettä kuullaan, ja hän esittää toimintaehdotuksiaan: ”Mutta jo on aika viisastua, aika on panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se, joka tuo hyötyä, vaan ei sitä joka makeammalle maistuu. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas!”
Ja joutuvat veljet myöntämään, että oikein Aapo haastelee.
Kämmen korvan takana
Ei Aapon puheessa pelkkiä ohjeita vilise, vaan myös pohtivia vertauksia. ”Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä, ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta.”
Hän myös muistaa paljon tarinoita ja kertoo niitä aina, kun tilaisuus koittaa. Niinpä saavat veljet kuulla muun muassa tarinan kalveasta immestä, josta Impivaara on saanut nimensä, ja Hiidestä, jonka heittämälle kivelle veljekset pakenevat härkiä.
Tarinat sisältävät opetuksia, mutta ovat myös oivaa viihdykettä joutohetkinä. Sitä vähemmän lienee veljesten kesken tappeluita, mitä pidemmät ajat he keskittyvät kuuntelemaan Aapon juttuja.
Tarinat sisältävät opetuksia, mutta ovat myös oivaa viihdykettä.
Kun veljekset ovat varttuneet ja asettuneet aloilleen, Aaposta – ”sovinnon ja oikeuden miehestä” – tulee lautamies. Siinä on eduksi hänen kuuntelemisen taitonsa.
Vakaana, ja usein kämmen korvan takana, tarkasti kuullellen asiain luonnistumista, istui hän penkillänsä lakeassa keräjäsalissa.
Ehkä ei Aapon vahvuuksia ole niinkään ytimekäs puhe, sillä kerrotaan, että tuomari kuunteli ”aina kärsivällisyydellä hänen jotenkin pitkiä lauseitansa”. Onpa veljesten puheenvuorojen pituuksia laskettukin, ja Aapon on todettu puhuvan pisimpiä virkkeitä.*
Mutta Aapo osaa valita sanansa oikein, vedota tunteisiin ja vaikuttaa ihmisiin. Siitä on hyvänä esimerkkinä tapaus Simeoni, jota seuraavaksi kertaan.
Löylytys vai puhuttelu?
Naimisiin mentyään Aapo perheineen asuu Jukolan toisessa puoliskossa, Juhanin naapurissa. Juhanin talossa asuu myös Simeoni, jolla on taipumusta tarttua pulloon. Yhden humalaisen illan jälkeen Simeoni päättää lopettaa juomisen tyystin. Sormet Raamatulla hän vannoo ”ei milloinkaan enään nauttivansa juovuttavia juomia, ei pisaraakaan täällä eläissänsä…”
Usean vuoden hän pysyykin valassaan, mutta sitten retkahtaa taas. Simeoni-parka pitää nyt itseään ”valapattoisena, sieluttomana matona” ja tahtoo ”lyhentää viheliäiset päivänsä.” Hän nousee ylös tallinparsille ja kietoo kaulaansa hevosen loimivyön.
Onneksi Juhani ehtii viime hetkellä pelastaa veljensä kuolemalta ja kantaa hänet sisään. Seuraavaksi Juhani kiirehtii – kenenpä muun kuin Aapon luokse, kysymään neuvoa.
Juhanin mielestä Simeonia pitäisi löylyttää tuollaisen tempauksen takia. Aapo sen sijaan pitää kuritusta vahingollisena ja päättää käyttää pelkkää sanan voimaa. Juhani luottaa Aapon harkintaan, ja niin menee Aapo tervehtimään Simeonia.
Aapo pitää kuritusta vahingollisena ja päättää käyttää pelkkää sanan voimaa.
Aapo ravistaa rakkaasti Simeonin kättä ja piippua lataillen alkaa ”juhlaisella muodolla ja äänellä lausuilemaan rangaistuksen, ja pian myöskin lohdutuksen kieltä”. Simeoni kuuntelee hiljaisena.
Mutta Aapo, viritellen ehtimiseen sammuvaa piippuansa, osoitellen kädellään ja sulavilla silmillä katsellen akkunasta ulos kohden taivaan reunaa, kiihoitti vaan aina puheensa mahtia. Ja hohtavana kultasateena lentelivät sanat hänen suustansa ulos.
Miten reagoi Simeoni?
Nytpä ilmestyi äkisti katkeran-suloisia poimuja ympäri Simeonin huulten, ja kyyneliä virtaavan itkun ääneen paukahti miehen kurkku. Myös Juhanin leuka nyt järähti ja vääristyi pahasti, ja pian hyrisi itkussa hänkin, ja Aaponkin silmistä säteili kostea kiilto.
Puhumalla Aapo saa Simeonin mielen nousemaan alhaisimmasta syvyydestä kohti elämää ja toivoa. Aapon lähtiessä Simeoni puristaa hänen kättään ”kiitollisuudesta loistavilla kasvoilla”. Eikä Simeoni enää kertaakaan kallista lasia.
___
*) Katajamäki, Sakari 2018. Kiven veljekset keskustelijoina: 7 profiilia. Kirjoitus SKS:n Vähäisiä lisiä -blogissa 18.5.2018. Haettu 8.10.2018.