Motivoija tarvitsee valoisan päämäärän
Me tunnistamme ongelman ja tiedämme, että se pitäisi ratkaista, mutta entä jos emme koe, että voimme tehdä jotain sen ratkaisemiseksi? Suvi-Anne Siimes kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan, että hänen kiinnostustaan ilmastopolitiikkaa kohtaan vähentää se, että ”suuri osa sitä koskevasta keskustelusta käydään hyvin kielteisessä, suorastaan kauhuskenaarioita maalailevassa sävyssä”.
Siimes kaipaa ilmastokeskusteluun myönteisiä sävyjä, jotta ihmiset innostuisivat tekemään parhaansa ongelman ratkaisemiseksi. ”Tappiomieliala ja syyllistäminen saavat vain harvat meistä yrittämään parastaan”, hän osuvasti kirjoittaa.
Suvi-Anne Siimes kaipaa ilmastokeskusteluun myönteisiä sävyjä.
Tätä kannattaa miettiä, kun joutuu innostamaan ihmisiä mihin tahansa toimintaan. Millaisia tunteita heissä kannattaa herättää? Millaisia tulevaisuudenkuvia heidän eteensä kannattaa maalata?
Hyvä puhuja ei jää epäkohtiin
Pidän Helsingin aikuisopistossa kurssia nimeltä Mestarien puheita. Siellä tutustumme historian saatossa pidettyihin puheisiin ja katsomme, millaisin keinoin kuulijoihin on vaikutettu.
Toissa päivänä tarkastelimme kahta hyvin erilaista puhetta, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet niin kovin erilaisia: Minna Canth puhui Kuopiossa huhtikuussa 1886 ja Oprah Winfrey Los Angelesissa tammikuussa 2018.*
Molemmat naiset puhuivat tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta. Molemmat puhuivat epäkohdista, jotka olisi välttämättä saatava korjattua. Kumpikaan ei kuitenkaan jäänyt epäkohtiin.
Minna Canth ja Oprah Winfrey puhuivat epäkohdista, jotka olisi saatava korjattua. Kumpikaan ei kuitenkaan jäänyt epäkohtiin.
Kuulijoissa – tai lukijoissa – voidaan tarkoituksella herättää hyvinkin kielteisiä tunteita, jotta he tajuaisivat, miten pielessä jokin asia on. On se sitten maapallon tila, naisen asema tai vaikka työpaikan ilmapiiri.
Tämän jälkeen on kuitenkin tarpeen kuvailla sitä valoisaa tulevaisuutta, joka voidaan saavuttaa. Ihmiset voidaan näin saada toimimaan, kun heillä on tavoittelemisen arvoinen päämäärä.
Tämä päämäärä, valoisa tulevaisuus, puuttuu Siimeksen kokemasta ilmastokeskustelusta.
Motivoi ihmiset kulkemaan päämäärääsi kohti
Minna Canth päätti puheensa siihen, kuinka kristinoppikin ”vaatii meitä parantamaan yhteiskunnallisia olojamme siihen suuntaan, ettei ketään sorreta, vaan kaikkia autetaan ihmisellisiin oikeuksiinsa, autetaan vapauteen ja valoon”.
Oprah Winfrey puolestaan lopetti puheensa vakuutukseen, että uusi päivä näkyy jo horisontissa ja se koittaa niiden naisten ja miesten ansiosta, jotka taistelevat sen puolesta, ettei kenenkään tarvitse enää koskaan sanoa ”me too”.
Jos sinun pitää motivoida ihmisiä, luo heidän silmiensä eteen valoisa tulevaisuus, jota kohti kulkea. Silloin sinulla on loistava mahdollisuus: ihmiset näkevät saman päämäärän kuin sinäkin ja toimivat sen saavuttamiseksi.
___
*) Minna Canth: Puhe Kunnallishuoneella Kuopiossa 11.4.1886.
Oprah Winfrey: Kiitospuhe Golden Globe -gaalassa 7.1.2018.
One thought on “Motivoija tarvitsee valoisan päämäärän”