Paatoksella kohti unelmaa – kuinka King vetoaa tunteisiini?
”Olen onnellinen saadessani liittyä teihin tänään”, aloitti Martin Luther King puheensa ja ennusti, että tilaisuus muistetaan ”mahtavimpana vapauden puolesta järjestettynä mielenosoituksena kansamme historiassa”.
Mielenosoitusmarssi pidettiin Washingtonissa 55 vuotta sitten, ja kyllä se muistetaankin – erityisesti Kingin puheesta. Yleisönä oli 250 000 marssijaa, jotka olivat rotuerottelun vastustajia ja ihmisoikeuksien puolustajia. Seuraavana vuonna Yhdysvaltoihin saatiin kansalaisoikeuslaki.
Miksi Kingin puhe sitten oli niin vaikuttava, että se muistetaan edelleen? Miksi se vaikuttaa minuunkin?
Tietenkin jo aihe on yleisinhimillisesti koskettava: ihmisoikeudet. Mutta tästäkin aiheesta voidaan pitää ja on maailman sivu pidetty sellaisiakin puheita, joita kukaan ei enää muista.
King osasi puhua suurelle yleisölle. Hän osasi vaikuttaa ihmisiin sanoillaan. Hän vetosi etenkin tunteisiin.
Aristoteles jakoi puheella vaikuttamisen keinot eetokseen, paatokseen ja logokseen. Lyhyesti sanottuna ne tarkoittavat puhujan uskottavuutta, kuulijoiden tunteisiin vetoamista sekä järkeen vetoamista. Näitä kaikkia myös Martin Luther King käytti. Keskityn kuitenkin tällä kertaa paatokseen: miten hän vetosi yleisönsä tunteisiin?
Epäkohdan maalailu
Paatospuolen vaikuttamista on jo puheen alku, jossa King luo tunnetta siitä, että ”olemme yhdessä tekemässä jotain suurta”. Puhuja siis luo tai ylläpitää tunnelmaa, joka tilanteeseen sopii ja joka myös herkistää kuulijoita vastaanottamaan puhujan sanomaa.
Sitten King vetoaa tunteisiin kuvailemalla mustien surkeaa asemaa värikkäillä kielikuvilla. Hän kuvailee, kuinka ”mustien elämää rampauttavat edelleen rotuerottelun kahleet ja syrjinnän ketjut”, kuinka ”mustat elävät puutteen yksinäisellä saarella, keskellä aineellisen vaurauden suunnatonta valtamerta” ja kuinka ”musta ihminen riutuu yhä amerikkalaisen yhteiskunnan nurkissa”.
”Vertaukset ja kielikuvat maalaavat yleisön silmien eteen häpeällisen epäkohdan.”
Puheen alkuosa onkin epäkohdan osoittamista ja sen kuvailua. Vertaukset ja kielikuvat maalaavat yleisön silmien eteen häpeällisen epäkohdan. Kuulija tuntee, miten väärin ihmisiä kohdellaan.
King ei tyydy vetoamaan yleisiin inhimillisiin tunteisiin, vaan hän nostaa esiin myös vapautusjulistuksen, jolla Yhdysvaltojen presidentti Abraham Lincoln vapautti orjat vuonna 1863. ”Mutta sata vuotta myöhemmin mustaihoiset eivät vieläkään ole vapaita”, King sanoo. Hän vetoaa oikeudenmukaisuuteen myös tällä perusteella: lupaukset on täytettävä.
Vapautusjulistukseen ja perustuslakiin viittaamalla King sitoo tavoitteensa periamerikkalaisiin periaatteisiin tasa-arvosta ja unelmien tavoittelusta: ”Vaikka kohtaamme tämän päivän ja huomisen vaikeudet, minulla on silti yhä unelma. Sen unelman juuret ovat syvällä amerikkalaisessa unelmassa. Minulla on unelma, että jonain päivänä tämä kansakunta nousee ja elää todeksi sen, mihin se uskoo: ’Me pidämme itsestään selvänä totuutena, että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi.’”
Tällä tavalla King pyrkii vetoamaan kaikkien isänmaallisten amerikkalaisten tunteisiin – jopa niiden, jotka vastustivat mustien kansalaisoikeuksia.
Toisto, rytmi, unelma
Yksi puheen käännekohdista on tuo lause ”minulla on silti yhä unelma”. Siitä lähtee osio, jossa King kuvailee unelmaansa. Kun hän puheen alussa maalasi yleisönsä silmiin epäkohdan, nyt hän maalaa kuvan paremmasta tulevaisuudesta. Ja siinä hän vetoaa kuulijoiden tarpeisiin ja toiveisiin:
”Minulla on unelma, että jonain päivänä Georgian punaisilla kukkuloilla voivat entisten orjien pojat ja entisten orjanomistajien pojat istuutua samaan veljeyden pöytään. – –
Minulla on unelma, että neljä pientä lastani elävät vielä jonain päivänä maassa, jossa heitä ei arvioida ihonvärinsä vaan luonteensa mukaan.”
”Rytmikästä puhetta on helppo kuunnella, ja se houkuttelee seuraamaan, mitä tuleman pitää.”
Toisto on tehokas keino iskeä kuvia kuulijoiden päähän. Rytmikästä puhetta on helppo kuunnella, ja se houkuttelee seuraamaan, mitä tuleman pitää. Siksi King sanoo kymmenkunta kertaa sanat ”minulla on unelma”.
Puhe huipentuu niin ikään toistoa hyödyntävään huudahdusten sarjaan. King siteeraa laulua, jossa sanotaan: ”soikoon vapaus jokaisesta vuorenseinästä”. Siitä hän lainaa tuon ylevän ja iskevän ilmauksen:
”Soikoon vapaus New Yorkin mahtavilta vuorilta!
Soikoon vapaus Pennsylvanian korkeina kohoavilta Alleghenyvuorilta!
Soikoon vapaus Coloradon lumihuippuisilta Kalliovuorilta!”
Tässä King syleilee koko Yhdysvaltoja, hän ulottaa unelmansa joka puolelle ja kohdistaa puheensa eri puolilta maata tulleille kuulijoille. Hän vetoaa kotiseuturakkauteen, mutta samalla luo yhteisyyttä koko kansakunnalle.
”Puhe päättyy siihen, että kaikki saavat laulaa vanhan negrospirituaalin sanoin: ”Lopulta vapaat! Lopulta vapaat!”
Lopuksi King vielä kokoaa kaikkia yhteen kuvaillessaan ”sitä päivää, jolloin kaikki Jumalan lapset, mustat ja valkoiset, juutalaiset ja pakanat, protestantit ja katoliset, voivat ottaa toisiaan kädestä”. Ja puhe päättyy siihen, että kaikki saavat laulaa vanhan negrospirituaalin sanoin: ”Lopulta vapaat! Lopulta vapaat! Kiitos kaikkivaltiaan Jumalan, olemme lopulta vapaat!”
Paatos kantaa
Martin Luther Kingin puheissa oli selviä kaikuja hänen taustastaan baptistisaarnaajana. Sitä voi havaita sekä sisällössä että esitystavassa. Etenkin nykysuomalainen kuuntelija saattaa pitää Minulla on unelma -puhetta turhankin saarnamaisena tai muuten vieraan tyylisenä – paatoksellisena kenties.
Paatosta siinä piisaakin, sanan eri merkityksissä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan paatos tarkoittaa (puheen) voimakasta tunneväritystä, mahtipontisuutta tai korkealentoisuutta. Aristoteleelle paatos merkitsi retorisia keinoja, joilla vedotaan kuulijoiden tunteisiin.
Minä pidän tästä puheesta. Sen vahvuuksia on kaunis ja rikas kieli sekä rytmillinen rakenne. Kielellisin, rakenteellisin ja sanattoman viestinnän keinoin King vaikuttaa kuulijan tunteisiin vielä vuosikymmenien jälkeenkin.