Ripaus currya antaisi potkua suomalaisiinkin puheisiin

Amerikkalainen piispa saarnasi Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappelissa rakkauden voimasta, ja etäyleisö äityi kommentoimaan somessa. Mistä oli kyse?

En erityisemmin seurannut prinssi Harryn ja Meghan Marklen häitä tai niitä edeltänyttä huumaa, mutta piispan puheen saama huomio kiiri nähtäväkseni sosiaalisessa ja muussa mediassa. Michael Curryn saarna on katsottavissa ja luettavissa muun muassa BBC:n sivuilla.

Miksi puhe herätti huomiota? Lyhyesti sanottuna puhujan sanaton viestintä oli erilaista kuin mihin on totuttu Britanniassa ehkä yleensä ja etenkin kuninkaallisissa häissä.

Afroamerikkalainen perintö

Yleensä brittikuninkaallisten häissä on saarnannut kotimainen piispa, mutta hääpari valitsi puhujaksi Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon johtajan. Amerikkalainen morsian toi varmasti muitakin uusia elementtejä elävöittämään brittimonarkian hääperinteitä, eikä sulhanenkaan ole aina ollut täysin sitoutunut etiketin kaikkiin yksityiskohtiin.

Kuulin Curryn puheesta ensin pienen pätkän jostain keskeltä, ja puhetavasta mieleeni tuli Martin Luther King, joka puhumalla taisteli kansalaisoikeuksien puolesta Yhdysvalloissa vuoteen 1968 asti, jolloin hänet murhattiin.

Aloin kuunnella Curryn puhetta alusta lähtien, ja pianpa tulikin suora lainaus Kingiltä: ”Meidän on löydettävä rakkauden voima, rakkauden pelastava voima.” Tohtori Kingin perintö kantaa mustien amerikkalaisten puheissa aika vahvasti edelleen.

Vangitsevaa esiintymistä

Curry käyttää ääntään monipuolisesti. Hän voimistaa ääntään ja hiljentää sitä, toisinaan kuiskaukseksi asti. Hän pehmentää ja karhentaa ääntään. Hän puhuu välillä nopeammin ja välillä hitaammin.

Curry käyttää monipuolisesti myös kehoaan. Hän kääntyilee eri suunnissa olevien kuulijoiden puoleen. Välillä hän kumartuu eteen päin ja nojaa puhujapulpettiin. Hän elehtii käsillään. Hänen kasvoillaan vaihtelevat hymy ja monet muut ilmeet.

Piispan sanaton viestintä – ääni, puhetapa, eleet ja ilmeet – tukee ja täydentää sanojen sisältämää viestiä. Sanattomalla viestinnällä puhuja havainnollistaa ja painottaa sanomisiaan sekä ilmaisee tunteita. Sanaton viestintä on siis osa sanomaa.

Samalla sanaton viestintä herättää ja ylläpitää kuulijoiden kiinnostuksen. Jos puhe olisi yksitoikkoista ja puhuja sulautuisi seiniin, monen kuulijan ajatus lähtisi harhailemaan. Mutta kun esiintyminen on eloisaa, yleisön huomio pysyy puhujassa.

Curryn puheen aikana näkyi pidättyväiseen brittityyliin tottuneessa yleisössä monenlaisia reaktioita: hymyä, naurua, suu auki tuijottamista… Kuningatar toki pysyi ilmeettömänä.

Ottaisinko mallia?

Tietysti liika on liikaa, myös eloisuudessa. Amerikkalaisen saarnaajan tyyli voi tuntua suomalaisesta tai britistä liioitellulta – tai sitten mukavan epätavalliselta. Esimerkiksi Martin Luther Kingin puheet ovat kursseillani saaneet monenlaista vastaanottoa: toisiin ne vetoavat, toisissa herättävät oudoksuntaa.

Puhekulttuureissa on eroja, eikä eroja tarvitse poistaa. (Ja mikä sitten on amerikkalainen tai suomalainen puhekulttuuri, se on aivan oma keskustelun aiheensa.) Kuitenkin uskallan väittää – ja on näin tainnut muutama muukin uskaltaa väittää – että suomalaiset puheet ovat enimmäkseen turhan laimeita.

Laimeudella tarkoitan vähäistä panostamista puheella vaikuttamisen keinoihin. Puhujalla on asiaa, mutta ei halua tai kykyä työstää sitä sellaiseen muotoon, että yleisö saisi siitä enemmän irti.

Suomalaisen puhujan ei tarvitse muuttua amerikkalaiseksi saarnaajaksi, mutta vaikutteita kannattaa aina ottaa vastaan. Suomalainen puhe kaipaa ripausta currya!